Pätkänä tunnettu Masa Niemi

Tunnet varmastikin Pekka Puupää -elokuvat ja luultavasti muistat myös Pekan kaverin Pätkän. Pätkä tuli tunnetuksi humoristisena ja luotettavana kaverina, vaikka Pätkää näytelleen Masa Niemen elämä olikin melkoisen traaginen. Tämä artikkeli tutustuttaa sinut Masa Niemen, oman elämänsä Pätkän, elämään ja uraan.

Näyttelijän varhaisvaiheet

Martti eli Masa Niemi syntyi 20.7. vuonna 1914 Viipurissa ja kuoli 45-vuotiaana 3.5. vuonna 1960 Tampereella. Hän tuli tunnetuksi näyttelijänä ja koomikkona. Masan isä oli maalarimestari ja Masa syntyi 9-lapsisen perheen kuopukseksi. Jos Masan varhaisvuosina hänen musiikillinen lahjakkuutensa huomattiin ja Masa ottikin Viipurin musiikkiopistossa pianotunteja. Masa tuli tunnetuksi monipuolisena taiturina esiintyen esimerkiksi taikurina, laulajana ja akrobaattina. Taikatemppuja Masa opiskeli jopa Saksassa asti, minkä lisäksi hän ylläpiti ihka omaa sirkusta. Jääpalloa Masa pelasi Viipurin Susi -nimisessä joukkueessa toimien joukkueensa maalivahtina ja kapteenina. Tämä oli melkoinen saavutus lyhyeltä Masalta, joka oli ainoastaan 152 senttimetrin pituinen.

1938 Masa meni naimisiin Helvi Kilpeläisen kanssa. Avioliitto kesti Masan kuolemaan asti, mutta lapsia avioparilla ei ollut. Jatkosodassa Masa toimi viihdyttäjänä rintamalla.

Elokuvauran päävaiheet

Masan ensimmäinen elokuvarooli oli Suviyön salaisuus -nimisessä elokuvassa, joka valmistui vuonna 1945. Monen mielestä Masan elokuvaura lähti kuitenkin varsinaisesti liikkeelle Lentävä kalakukko -elokuvasta, jossa Masa esiintyi Läski-Leevinä. Elokuvan pääosassa nähtiin Esa Pakarinen, josta myöhemmin tuli Pekka Puupää -elokuvien Pekka Masan saadessa Pätkän roolin. Reino Helismaa nimittäin huomasi näyttelijöiden välillä vallinneen kemian sekä heidän välisensä melkoisen pituuseron.

Vaikka ensimmäiseltä Pekka Puupää -elokuvalta ei odotettukaan suurta suosiota, otti suomalainen yleisö Pekan ja Pätkän kuitenkin omakseen ja elokuva saavutti valtavan suosion. Elokuvalle tehtiinkin kaikkiaan 12 jatko-osaa 1953 – 1960. ”Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta…” oli yksi Pätkän käyttämistä lausahduksista, joista tuli suoranainen oman aikansa suosittu lentävä lause.

Näyttelijän viimeiset elinvuodet

Siviilielämässä Masa muistutti Pätkää siinä mielessä, että myös siviilissä hän toimi toisten hauskuuttajana. Toisaalta hauskuuttajan omassa elämässä oli monenlaisia ongelmia, kuten taloudellisia vaikeuksia. Masa myös kärsi voimakkaasta esiintymisjännityksestä ja oli erittäin itsekriittinen. Hänellä oli alkoholiongelma, joka vei hänet toisinaan vieroitukseen. Vaikka Pekka ja Pätkä -elokuvissa kaverukset olivatkin erittäin läheisiä, siviilielämässä näyttelijöiden välit toisinaan kiristyivät.